DIY uintileiri

Varvasepisodi sai ei-niin-kaivattua jatkoa. Maanantaina varpaat alkoi taas mystisesti turpoamaan, ja eikun taas vaihteeksi lääkäriin. Sain kolmen viikon hevoskuurin, jos se ei tepsi niin luvassa on sitten sairaalareissu. Sormet ristissä, että se jää tekemättä!

uimalasit

Mutta tässäkin tarinassa on onni onnettomuudessa! Koska juoksu ja pyöräily oli jalan takia pois laskuista, päätin käyttää aikani altaassa vaparia treenaten. Päätökseen vaikutti myös eräs ystävällinen triathlonisti, johon tutustuin sattumoisin maanantaina, ja joka oli menossa uimaan seuraavana aamuna kutsuen minut mukaan. Sain hyviä vinkkejä, mutta uimiseen ei taida auttaa muu kuin uiminen. Ja sitä onkin tullut tehtyä viime päivät!

Tiistaina homma oli vielä aika avutonta räpiköintiä, mutta pikkuhiljaa vettä meni vähemmän keuhkoon ja tiesin ainakin ajatuksen tasolla, miten pitäisi tehdä. Keskiviikkona koin yhtäkkiä jonkinlaisen valaistumisen ja homma alkoi sujua niin, että pääsin jo 25m altaan päästä päähän keskeyttämättä. Siitä innostuttuani treenailin vielä pullarin kanssa hengitystä ja käsiä, ja treenin lopuksi uskaltauduin nopeiden uimarien sekaan enkä jäänyt kenenkään jalkoihin. Tänään kävin uimassa jo kokonaisen kilometrin! Pienet tauot tuli käännyttäessä 25m välein, mutta silti! Toissapäivänä meni n. kolme metriä ja tänään tuhat. Hyvä minä! En meinaa uskoa tätä todeksi. Tuli siis pidettyä puolivahingossa pieni uintileiri itselle.

Valaistunut
Valaistunut

En ole koskaan ollut mikään erityinen vesipeto. Vesi ei ole ollut kovin tuttu elementti, ehkä vähän pelottavakin joskus, vaikka olen ollut uimataitoinen viisivuotiaasta. Suuri tuntematon. Merestä ja muista vesistöistä olen tykännyt aina, enkä ole koskaan asunut paikassa jossa ei olisi jotain suurta vettä lähellä. Jos kuvittelen rauhoittavan maiseman, siinä on aina aaltoileva merenranta. Tosi nopeasti vesi kuitenkin on alkanut tuntua ystävällisemmältä ja tutummalta. Ehkä meistä tulee vielä kaverit.

No, jalat on edelleen tukevasti maanpinnalla. Tiedän, että tästä se treenaus vasta alkaa ja tekniikassa on varmasti paljon hiottavaa. Sen verran kuitenkin riehaannuin, että aloin katselemaan märkäpukua ja lainasin kokeeksi kaverin surffimärkkärin. Kieltämättä ajatus pään laittamisesta mustaan ja kylmään veteen on aika kuumottava, levistä ja kaloista puhumattakaan, mutta kaikkeen tottuu eli kohti epämukavuusaluetta mennään taas tukka putkella! Tai siis uimalakissa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s