Keltanokkapyöräilijän tunnustuksia

Kävin tänään taas ulkoiluttamassa Narttua ja eli armasta Bianchiani, ja kaikenlaista pyöräilyaiheista tajunnanvirtaa liikkui päässä. Kirjoitan niistä nyt sekavan postauksen.

Ensinnäkin, on tuo pyöräily kyllä mukavaa puuhaa! Sitä voi harrastaa mainiosti kuumanakin päivänä, kunto kasvaa ja rusketus tarttuu. Win-win! Heti kun Kehä III:n ulkopuolelle pääsee, niin sielu lepää huikeista maisemista. Tänään aloitin lenkin Röylän temporeitiltä, jonne mies lähti kokeilemaan kaverinsa tempopyörää. Tajusin tilaisuuteni tulleen ja heitin pyörän takakonttiin. Ihan eri fiilis, kun pääsi heti ajamaan eikä tarvinnut pysähtyä tuhansiin liikennevaloihin. Olen jotenkin hitaasti lämpiävää sorttia kaikessa liikunnassa, ja tarvin aika pitkän lämmittelyn ennen kuin kone hörähtää käyntiin. Mielellään yhden tappomäen, jonka nousussa ensin luulee ja sitten toivoo kuolevansa. Sen jälkeen kroppa virkistyy ja tajuaa että ai nyt siis treenataan! Silti lenkki meni tänään aika pitkälti rullailuksi, sillä eksyin aika monta kertaa kun pyörätiet loppui mystisesti kesken tai opasteet puuttuivat monesta kohtaa, ja piti pysähtyä katsomaan puhelimen karttaa vähän väliä. Vantaan kaupunki voisi tsempata näissä asioissa!

Röylä
Röylä

Huomaan ajavani vielä paikoin varovaisesti, koska en vielä tunne menopelini kaikkia ominaisuuksia enkä tiedä miten se käyttäytyy eri tilanteissa, kuten hiekkaisella tiellä tai tiukassa kurvissa. Sain ohjeen, että pitää vaan molemmilla käsillä tangosta tiukasti kiinni vaikka tulisi mikä kuoppa eteen, ettei käy contadorit. Kaatui kuulemma kun joi ajaessaan kuoppaan. Peesausta olen koittanut kerran miehen kanssa, ja se oli kauheaa. Ärsyttävää haitariliikettä ja niska meni jumiin toisen takarengasta tuijotellessa. Siinä mielessä olen varmaan valinnut oikean lajin, mikäli nyt joskus pitemmän matkan peesikieltoisiin triathlon-kisoihin pääsen.

photo 4

Silti, treeniseura ei olisi pahitteeksi. Omantasoinen treeniseura nimenomaan. Sellasta plus-miinus kolmeakymppiä ajan yleensä tiestä ja tuulesta riippuen. Eilen otin ja liityin Helsinki Triathloniin. Jospa sitä kautta löytyisi sopivia treeniporukoita. Saan tehtyä yleensä paremman treenin jos treenaan jonkun kanssa, vaikka esimerkiksi lenkkipolulla viihdyn paremmin yksin.

Ajoasento on edelleen aika pysty (niin kuin yllä olevasta kuvasta näkyy), ja aionkin ottaa loput spacerit pois. Ne laitettiin alun perin, koska pelkäsin pyöräilyyntottumattoman niskan menevän jumiin. Kyllä se edelleenkin vähän menee, mutta silti haluan isomman dropin.

kuva 2

Varpaat puutuu edelleen, mutta klossit alkaa olla pitkän säätämisen jälkeen suht hyvässä asennossa. Polveen ei ole juurikaan pistänyt enää. Sain vinkin, että Sidin kenkiin kannattaa laittaa paksummat pohjalliset, sillä kenkien omat pohjalliset ovat olemattoman ohuet. Käy järkeen, sillä kengät ei purista eikä hierrä mistään eli lesti tuskin aiheuttaa puutumisen tunnetta. Jos pohjallisten vaihtaminen ei auta, pitää varmaan siirtää satulaa johonkin suuntaan. Muuten olen ollut pyörään tosi tyytyväinen ja se tuntuu jo ihan omalta.

On ollut hauska lukea ihmisten kisaraportteja Joroisilta, kyllä mäkin sinne vielä pääsen!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s