Askel kohti seikkailua

Olipa tauti! Viikon se kesti, ja yksi meistä on vieläkin ihan kanveesissa. Pikkuhiljaa alkaa elämä voittaa, vaikka vieläkin välillä iskee huono olo. Vielä pitää muutama päivä ottaa iisisti ettei tule takapakkia, jotain tuolla keuhkonpohjassa tuntuu vielä muhivan. Sairastelun jälkeen normaalia oloa osaa arvostaa, ja fiilikset on kutakuinkin kuin alla olevassa kuvassa.

kuva 2

Olen inspiroitunut viime päivinä naisten seikkailujoukkueista, joiden blogeja olen ahkerasti googletellut ja lukenut. Esimerkiksi Passion Adventure ja Boreal Multisport Team kuulostavat juuri sellaisilta porukoilta, missä viihtyisin. Mielessä alkoi samantien elää haave omasta joukkueesta. Parasta olisi, jos pääsis joidenkin kokeneempien seikkailijattarien peesiin harjottelemaan hommaa. En ymmärrä, miten kukaan ei ole tähän päivään mennessä houkutellut mua seikkailukisoihin. Maailmassa on virhe, joka pitää korjata. Ensi kesänä se tapahtuu!

Päätin osallistua tänä vuonna ainakin Iissä juhannuksen jälkeen järjestettävään Kärkkäinen Challengeen, koska sijainti sattuu olemaan logistisesti täydellinen, eli juuri siellä missä vietetään kesälomaa tuona ajankohtana. Vielä on epäselvää millä kokoonpanolla pääsen kisaamaan. Mies lupautui lähtemään mun kanssa, mutta en tiedä otanko sitä. Se voi tehdä parisuhteelle tosi hyvää, tai sitten tosi huonoa… riskaabelia hommaa kun kaksi jääräpäätä lähtee päsmäröimään metikköön. Sarjoja on kaksi: 5h (2 hlöä) ja 12h (3hlöä). Lyhyempi olisi varmaan parempi aloitus seikkailu-uralle, mutta suuruudenhulluna himoan tietysti heti pitempää matkaa.

Yksi potentiaalinen seikkailijatar (muissa lajeissa ansioitunut ns. tosi kovis) on ilmottautunut rikoskumppaniksi, mutta ei ole vielä varmaa pääseekö hän vai ei, ja kilpaileeko miehensä kanssa vai pistetäänkö tiimi pystyyn. Joka tapuksessa nyt pitää viimeistään alkaa laittaa töppöstä toisen eteen jos meinaa kesällä kilpailla yhtään missään. Ja sen teen jahka tämä ebola on kunnolla podettu.

Lenksut

Mikäs sen parempi motivaattori kuin ilmoittautumiseen käytetyt eurot! ”Kisakalenterissa” on siis tähän mennessä:

Bodom Trail 14.5.
Vantaa Triathlon 6.6.
Kärkkäinen Challenge 27.6.
Joroisen puolikas 19.7.

Ajattelin käydä kesäkuussa Vantaalla harjoittelemassa Joroisia varten, vielä on vähän epäselvää osallistunko printiin vai perusmatkaan. Todennäköisesti jälkimmäiseen. Viime vuonna olin katsomassa kisoja, kiva päästä nyt itse mukaan!

Jotain pienempiä häppeninkejä mahtuis vielä sinne tänne, elokuulle joku isompikin. Helsinki Triathlon järjestää ”rykäsyjä”, eli minitriathloneja (700 m / 20 km / 5,3 km) pitkin kesää, niistä pitää käydä hakemassa vauhtia puolikkaalle. Miehellä taas on pyöräkisat about joka viikonloppu huhtikuusta elokuun loppuun, eli meidän perheen kesäsuunnitelmat alkaa olemaan selvät!

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Askel kohti seikkailua”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s