Hyötyliikuntaa

Kiireisen äiti-ihmisen on revittävä treenitunteja mistä niitä ikinä irtoaakin. Ajattelin seurata Arjan esimerkkiä, ja hyödyntää työmatkoja treenaamiseen niin paljon kuin mahdollista. Sekä polkien että juosten. Täällä etelärannikolla talvi on ollut lumen suhteen surkea enkä ole hiihtänyt kertaakaan, mutta löytyy siitä hyviäkin puolia. Kuten, että työmatkapyöräilyn voi aloittaa ilman sen kummempia talvivarusteita jo helmikuun lopussa. Jostain on jopa alettu siivota pyöräilijöiden arkkivihollista, sepeliä. Tässä kuva eiliseltä Lauttasaaren sillalta.

Larun_silta

Laitoin sunnuntaina pyörän ajokuntoon. Eli opettelin vaihtamaan sisäkumin itse, niin kuin uhosin. Onneksi oli henkilökohtainen neuvonantaja käytettävissä, muuten olis kyllä mennyt hermo alkumetreillä. Nyt siis tiedän teoriassa ja vähän käytännössäkin, miten se tulisi tehdä, mutta harjoitusta se tulee vielä vaatimaan. Maantiepyörän kuminvaihto tienposkessa paineen alla suoraan sanottuna hirvittää. Mutta harjoitus tekee mestarin, eli toistoa toistoa…

SpessuSunnuntaina kävin myös ajamassa pienen lenkin maastopyörällä, ihan pyöräteitä pitkin. Jalkaan laitoin Salomonit, joihin vedin kengänsuojat päälle. Ihan kuin olisi klosseilla polkenut, kun pohjan kuviointi nappasi polkimeen. Pyöräily tuntui hyvältä, muutaman kuukauden tauko polkemisesta tai sairastelut eivät ole näköjään vaikuttaneet yhtään, päinvastoin. Tuli kauhea hinku maantielenkeille, onneksi Mallorcan matkaan on vain reilu kuukausi!

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s