Uintitekniikkaopissa

Aika valuu taas sormien välistä! Tilapäinen yh-elämä (mies lähti Mallorcalle sunnuntaina) ja kellojen siirto tiristi viimeisetkin minuutit muutenkin tiukasta arkiaikataulusta. Kävin siis viime torstaina uintitekniikan yksityistunnilla ja nyt vihdoin siitä muutama sananen.

Nyt kun olen käynyt reilun kuukauden pari-kolme kertaa viikossa uima-altaassa, ja saanut hyvän uintitreenirutiinin päälle, ajattelin että olisi hyvä aika tarkistaa tekniikkatilanne asiantuntijan kanssa. Vähän olen mielestäni saanut uintiini taloudellisuutta katsomalla vinkkejä nettivideoista, mutta en ole nähnyt viime kesän jälkeen omaa uintiani eli en tiennyt yhtään, miltä se näyttää. Meno on hidasta edelleen, ja hengästyn altaassa oudon helposti lyhyelläkin matkalla. Ja onhan se täysin eri asia opiskella itse, kuin saada vinkkejä ihmiseltä joka opettaa uintia työkseen.

Kyselin pari viikkoa sitten Facebookissa opettajasuosituksia, ja kun kolme suositteli heti kättelyssä Sebastian Dannbergiä, päätin laittaa heti miehelle meiliä. Muistan kuulleeni hänestä aiemminkin joltain. Aika löytyi yllättäen heti seuraavalle viikolle. ja torstaiaamuna suuntasin jännittyneenä kohti Märskyä, luvassa oli tunti tekniikkaopetusta vain minulle videokuvauksen kera!

Hoidin verryttelyt etukäteen, eli päästiin heti asiaan. Ensin uin omaa rauhallista vauhtia muutaman kerran altaan päästä päähän, ja Sebastian kuvasi uintiani GoProlla edestä, sivusta ja veden alta. Sitten katsottiin videoita ja käytiin läpi nykyistä tekniikkaani.

Hyvääkin löytyi! Uintiasento oli hyvä, vaakatasossa ja pakarat pintaa hipoen. Pää oli vartalon jatkeena. Vartalonkierto oli erittäin hyvä. Jalat potki sinänsä ihan hyvin – mutta. Tai itseasiassa useampikin mutta.

Uintitekniikka_potku
Potkut menee liian syvälle
  •  Jalat upposivat potkuissa liian syvälle, ts. potkut olivat liian isoja kun pitäisi uida enemmän kuvitteellisessa putkessa
  • Liuku liian lähellä pintaa – pitempi matka tehdä veto kaukaa edestä
  • Kädet liian sivuilla ja liian suorina käsivedoissa, vastaavasti liukuessa kädet jäi välillä hieman koukkuun.
  • Vedot ei menneet loppuun asti, vaan lähdin nostamaan kyynärpäitä liian aikaisin vedestä ja lopputyöntö puuttui
  • Ranteet eivät olleet täysin suorassa liu’ussa eli toimivat sormet jarrutti vedessä liukuessa
Uinti_edestä_käsi
Tässä kuvassa ikuistettuna ainakin kolme eri virhettä: jalka liian syvällä potkussa, liuku liian lähellä pintaa ja vetävä käsi liian suorassa

Pari pikku juttua siis, heh. Sitten alettiin hommiin. Tehtiin paljon erilaisia tekniikkaharjoituksia, ja Sebastian kuvasi koko tunnin ajan. Välillä katsottiin onnistumisia, ja tietenkin virheitä, iPadilta. Hyvä mielikuva oli ”kahva”, eli kuvittele että pohjassa olisi kahva, josta otat kiinni ja vedät itsesi sen yli. Nykäys pitäisi tuntua joka kerta kun käsi vedetään taakse.

Hengittämiseen sain vinkiksi tyhjentää pelkästään nenän kautta vedessä, näin suu on valmiina ottamaan happea heti pään kääntyessä. Kummallisen helpolta tuntui, mulla kun on ollut tapana tyhjentää viimeiset ilmat just ennen kuin käännän päätä. Tällä tekniikalla pääsee syntymään happivaje, joka kasvaa koko ajan ja aiheuttaa hengästymisen.

Uintitekniikka_liuku
Asento vedessä oli kunnossa

Kuvaus oli kyllä iso plussa. Kyllä nykytekniikka tarjoaa hienoja työkaluja edullisesti! Vedenalainen kuvaus oli vielä vähän aikaa sitten kallista erikoismiestouhua. Nyt kuka tahansa voi kuvata vedenalla parin sadan laitteilla. Kehitys kehittyy!

Oli erittäin kehittävää nähdä omaa uintia eri kulmista ja samalla saada heti kommentit ja vinkkejä alan ammattilaiselta. Sebastian on todella omistautunut ja intohimoinen opettaja, ja sanoikin viettäneensä tuhansia tunteja hioen tekniikkaa altaassa ja miettien koko ajan miten uinnista saisi optimaalista. Ja kiva tyyppi kaiken lisäksi! Tunti tuntui jopa liian lyhyeltä ja taisi mennä vähän yliajallekin, eli pitää varailla parin kuukauden päästä uusi tunti. Kuulemma sain nopeasti vinkeistä kiinni, eli taas kerran kiittämistä harrastetuista koordinaatiolajeista.

Hintaa yksityistunnille tuli 60 euroa. Siihen kuului uimahallin sisäänpääsy, oma opetusrata, yksityisopettaja ja videokuvaus. Tunnin jälkeen sain sähköpostin, jossa oli kehitettävät asiat listana sekä erilaisia tekniikkaharjoituksia. Eli rahalle tuli todellakin vastinetta! Suosittelen lämpimästi Sebastianin opetusta, jos uintitekniikka mietityttää tai haluat vaikka lisää vauhtia uintiin. Lisätietoa yksityisopetuksesta täältä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s