…sanotaan.
Mennään ensin pilveen. Ja nyt en puhu huumeista.
Takareiden ja alaselän ongelmat johti siihen, että piti keskeyttää triathlontreenaus toistaiseksi. En pysty juoksemaan, välillä takareisi oireilee pyöräillessä ja jopa kävellessä. Ensi viikolla on aika fyssarille tutkimaan mikä vaivaa.
Piti myydä osallistuminen Bodomillekin, kun en ole voinut juosta ollenkaan. Hyvin alkanut yhteistyö Tribasen kanssa on myös paussilla samasta syystä. Joroisille osallistuminen on epätodennäköistä, vaikka en ole sitä ihan täysin vielä sulkenut mielestä.
Harmittaa.
On itse asiassa harmittanut niin paljon, että en ole saanut tännekään mitään rustattua Mallorcan reissun jälkeen. Lisäksi mun uskollinen työmatkajuhta lähti viime tiistaina voron matkaan. Keskellä päivää Kaapelitehtaan pihasta.
Sitten siihen hopeaan.
Asiat eivät ole oikeastaan niin surkeasti miltä kuulostaa, nimittäin vanha sanonta ”uusia ovia avautuu kun vanhat sulkeutuu” pitää tässäkin kohtaa paikkaansa. Viime viikkoina olen mm. sisustanut, kirppistellyt, siivonnut ja käynyt läpi kamoja, suunnitellut erinäisiä seinien ja huonekalujen maalausprojekteja ja muita käsitöitä, ja tehnyt kaikkea sellaista, mihin ei ole ollut oikeastaan moneen vuoteen aikaa eikä energiaa. Tuntuu, että moni takaraivossa kytenyt asia on loksahtanut paikalleen ja visiot selkeytyneet. Ja uusi työmatkapyörä on myös pian hankinnassa, ehkä saan nyt sen kauan haaveilemani cyclocrossin! Eläköön vakuutusyhtiö! (Jos sinulla on myynnissä n. 50cm cyclocross hyvillä osilla, tarjoa!)
Urheillut olen lähinnä työmatkapyöräillen ja satunnaisesti uiden, mutta fyssarin tuomion jälkeen olisi tarkoitus ottaa sitäkin taas enemmän kalenteriin.
Tuntuu ihan hyvältä olla suorittamatta niin kauheasti ja vaan nautiskella kaikessa rauhassa. Joskus pitää tietty myös nautiskella veren maku suussa. Senkin aika tulee taas.
Lyhyesti sanottuna, go with the flow ja kaikki kyllä suttaantuu.
LIIKUN, siis olen. 