Helsinki City Trail 17.10.2015 eli kun peto oli irti

Kun muutama viikko sitten eräs tuntematon ystävällinen ihminen tarjosi osallistumistaan Helsinki City Trailille Facebookissa, vieläpä ilmaiseksi, en voinut olla tarttumatta tilaisuuteen. Niinpä löysin itseni lähtöviivalta Helsingin Paloheinästä muutaman sadan muun reippaan kanssa lauantaina 17. lokakuuta. Treenata en tähänkään tapahtumaan ehtinyt, eli kesän soitellen sotaan -teema sai luontevan jatkon. Tässä vähän ”kisarapsaa”, vaikka kisasinkin lähinnä itseni kanssa.

IMG_3727

Kuva: Kari Koskinen
Kuva: Kari Koskinen

IMG_3732

Päivä valkeni kirkkaana ja kuulaana tapahtumapäivän aamuna. Vaatetus aiheutti pientä päänvaivaa. Mittari näytti neljää astetta kun saavuin Paloheinän ulkoilumajan kupeeseen puolen päivän aikaan. Aurinko helotti pilvettömältä taivaalta, ja starttiin mennessä lämpötila kipusi jo kahdeksan asteen tuntumaan. Tuttava varoitteli juuri ennen starttia, että minulla on liikaa vaatetta, vaikka koitin lähteä mahdollisimman vähällä vaatetuksella. Jätin viime hetkellä pois vielä juoksutakin, jonka olin ajatellut ottaa ”varalta” mukaan (öö, minkä varalta?) ja putkihuivin. Onneksi.

Olisi pitänyt uskoa polkujuoksukonkaria (joka muuten tuli 12km:n matkalla toiseksi kovalla ajalla, onnea Nina!), nimittäin heti startin jälkeen ensimmäisessä mäessä jouduin käärimään hihoja. Reitti alkoi muutamalla kovalla nousulla, eli tarvinnut palella. Aika moni oli valinnut tuulitakin ja jotkut jopa tuulihousut, mikä aiheutti minulle hikikarpaloita pelkästä katsomisesta.

Kuva: Karri Jalava
Kuva: Karri Jalava

Tapahtumassa oli mahdollisuus juosta joko 12km tai puolimaraton eli 21km. En ole juuri juossut viime kuukausina, joten valitsin järkevästi lyhyemmän version. 12 km:n sarjassa oli kolme lähtöryhmää, jotka starttasivat viiden minuutin välein. Itse olin kolmannessa eli viimeisessä ryhmässä. Suunnitelmana oli juosta koko matka hiljakseen omaa rentoa vauhtia, mutta vanha tuttu kilpailuvietti ilmoitti itsestään aika lailla heti lähtöviivan ylityksen jälkeen ja lähdin kisaamaan ennen kaikkea itseäni vastaan hullun kiilto silmissä.

Kuva: Juha Saastamoinen
Kuva: Juha Saastamoinen
Kuva: One Vision
Terkkuja kuvassa näkyvälle tekstiilikaksoselle, jonka kanssa juostiin samaa matkaa pitkät pätkät!

Alkumatkan mäet sai ilmeisesti aivoni tuottamaan sen verran endorfiiniä ja adrenaliinia, että peto pääsi irti noin kolmen kilometrin kohdalla. Ohitin pitkän letkan juoksijoita pientareen kautta, vaikka jalkoja hapotti vielä alun mäkinen reitti. Tai ehkä juuri siksi. Painelin heti alusta lähtien reipasta vauhtia, vaikken ollut varma kunnostani. Ajattelin että kävellään sitten jos ei enää jaksa juosta. Kilpailuvietti iski aina, kun kuulin jonkun huohottavan niskassa. Jalat nousi heti ripeämmin, ja päätin että tuota en ainakaan päästä ohi. Naurettavaa, mutta minkä ihminen kilpailuvietilleen voi!

Reitin ainoa juomapiste oli noin puolessa välissä eli kuuden kilometrin kohdalla. Otin ainoan mukana olevan geelin ja hörppäsin päälle pari lasia vettä. Siinä vaiheessa alkoikin olla jo jano, en ottanut juomareppua tai muuta viritystä mukaan koska matka oli kuitenkin suht lyhyt. Toisen kerran sain vesihörpyn, kun henkilökohtainen huoltojoukkoni, eli mies ja tytär oli pari kilometriä myöhemmin vesipullon kanssa hurraamassa.

Reitti oli sikäli tuttua maastoa, että se kulki samoissa metsissä missä olen maastopyöräillyt ja lenkkeillyt paljon, koska asun aika lähellä Keskuspuistoa. Maasto vaihteli sileistä juurakkoisiin ja kivisiin polkuihin ja kallioihin, ja jonkun verran siirtymiä mentiin soraista ulkoilutietä ja asfalttia pitkin. Korkeuseroja oli sopivasti, lähes koko ajan jonkinlainen ala- tai ylämäki. Olin etukäteen ajatellut tsekkailevani uusia polkuja sillä silmällä tulevia lenkkejä ajatellen, mutta kaikki keskittyminen meni askeltamiseen ja etenemiseen.

9,0km = 75% erikokoisia, enimmäkseen pienehköjä tallaamalla syntyneitä polkuja. Loppupäässä paljon kalliopohjaa.
2,0km = 17% hiekkapohjaista ulkoilutietä. 22 erillistä siirtymäpätkää polkuosuudelta toiselle, pisin noin 300m.
0,9km = 7% asfalttia. Kehä 1:n, Pirkkolantien, junanradan ja Nordensjöldinkadun ylittävät sillat ja Stadionin edusta. 7 pätkää, pisin reilut 200m.
0,1km = 1% pururataa.

Lähde: helsinkicitytrail.fi

cropped-polku.jpg

Kahdeksan kilometrin kohdalla alkoi isovarpaissa tuntua hiertymää,. Sukkavalinta ei ollut paras mahdollinen, mutta onneksi rakot eivät puhjenneet juoksun aikana. Kympin kohdalla lihaksissa ja erityisesti nivelissä alkoi tuntua väsymystä, mikä näkyi koordinaation heikentymisenä. Liukastuin kerran taaksepäin, mutta sain käsillä kiinni juuri ennen kuin häntäluu olisi iskeytynyt kallioon. Toisella kerralla taas rymysin jotenkin polvilleni. Muutaman kerran meinasin myös ”astua ohi itsestäni” eli nyrjäyttää nilkan, onneksi on nopeat refleksit ja sain tilanteen aina pelastettua ajoissa.

Keskittyminen alkoi herpaantua ja aloin hokea pääni sisällä ohjeita itselleni: ”Nosta polvea, muista nilkat, keskity. Keskity!”. Varsinkin aivan reitin loppupäässä olisi ollut otollinen tilaisuus mennä nurin viimeisissä mäissä, piti oikeasti skarpata ettei mokaa ja loukkaa itseään juuri ennen maalia.

Fiilis pysyi kuitenkin korkealla alusta loppuun ja  reitti oli juuri sopiva tämänhetkiselle kunnolleni. Stadionille saavuin samaan aikaan kuin samassa lähtöryhmässä ollut entinen pituushyppääjä Tommi Evilä saapui maaliin. Hävisin Tommille reilun minuutin, olisin ehkä mennyt vielä lujempaa jos olisin sen tiennyt  juostessa… Viiitsi vitsi.

Maaliviivan ylittäessä aikaa oli kulunut 1:27:43, mikä on aivan oiva aika jos ottaa huomioon että treenaus tähän tapahtumaan oli yksi tunnin lenkki metsässä viikko sitten. Työmatkapyöräilystä on ollut varmasti apua, sen huomasin etenkin alamäkiä juostessa. Ennen kaikkea tuli tehtyä hyvä treeni, en olisi varmaankaan saanut juostua tuota vauhtia yksin. Tapahtuma toimi tavallaan yhtenä suurena hyvän fiiliksen porukkalenkkinä, missä vauhdin sai säädellä itse. Sijoitus oli 82/201 naisten yleisessä sarjassa ja kaikista osallistujista (n. 400) puolivälissä porukkaa, kerrankin en ollut viimeisten joukossa! Jee!

IMG_3734

Polkujuoksu on kovassa nosteessa, ja Helsinki City Trail vastasi kutsuun tarjoamalla mukavan rennon polkujuoksutapahtuman keskellä Helsinkiä. On upeaa, että meillä on upea iso puisto keskellä kaupunkia ja hienoja, vaihtelevia maastoja aivan lähituntumassa. Ei tarvitse lähteä Nuuksioon tai Sipoonkorpeen asti löytääkseen kivoja polkuja pääkaupunkiseudulta.

Erityiskiitos menee tapahtuman toimitsijoille! En tiedä oliko heitä ohjeistettu asiasta erikseen, mutta en muista tapahtumaa missä olisi ollut yhtä iloiset ja kannustavat toimitsijat. Se vaikuttaa suuresti yleisfiilikseen ja koko tapahtuman imagoon. Koitin muistaa hymyillä jokaiselle kannustajalle takaisin, toivottavasti fiilis välittyi toiseenkin suuntaan. Suuri kiitos heille! Ja tietysti koko tapahtuman järjestäjille. Tätä lisää!

Koskas se Karhunkierros olikaan…?

Edit: Tässä vielä Bodom Trailin julkaisema video tapahtumasta.

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Helsinki City Trail 17.10.2015 eli kun peto oli irti”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s