Lapinhullu

Rakastan kevättä. Rakastan myös kotiinpaluuta. Pohjoisesta on aina kiva palata kotiin, kun kevät on etelässä pitemmällä kuin siellä, ja kotiin on yleensä aina ihanaa tulla, vaikka olisi kuinka hyvä reissu takana. Tällä kertaa kävi toisin.

Ylläs_ylä

Takana on viikko talvista lomailua Ylläksellä. Loma hurahti laskien ja hiihtäen, mitenpä muutenkaan. En ole varsinaisesti talvifani, mutta tällä kertaa tuntui hyvältä käydä päättämässä talvikausi siellä, missä on oikea talvi. Lunta ja pakkasta. Tämä etelän talvi kun on ollut taas ihan ala-arvoinen suoritus.

Laskin pääasiassa perus alppisuksilla. Lautakin kävi alla pariin otteeseen, mutta se tuntui vähän rasittavalta siteenvenkslauksineen lyhyissä alarinteissä lapsen kanssa laskiessa.

IMG_5132 Tellut_still

Yhtenä päivänä vuokrasin tellut eli telemark-sukset, ensimmäistä kertaa elämässäni. Ne oli kivat pelit. Niin kivat, että omien tellujen tai vastaavien hankinta saattaa olla edessä. Päässä pyörii maanisella otteella tellut, randot, skitouringit ja skinnaukset. Suunnittelin jo ties mitä hiihtovaellusreissuja ja vähintäänkin osallistumista 7 Summitsiin ensi vuonna.

Tellut_lasku_3

Peruslaskettelu on kivaa, mutta siihen kaipaisi jotain fyysistä mukaan. Fitness touring on kuulemma kovassa nousussa, eli lasketellaan ihan normaalisti rinteissä, mutta hissin sijaan kiivetään ylös. Ihan hyvä idea, jos haluaa nostaa sykettä laskiessa. Jaloissa kyllä tuntui kivasti, mutta olisihan sitä voinut samalla vähän enemmänkin hikoilla.

IMG_5272

Perheen pienin lasketteli siis reissussa ensimmäistä kertaa. Tarkoitus oli laittaa tyttö hiihtokouluun, mutta sille ei ollutkaan tarvetta. Neiti tuli heti ensimmäisen laskun alas tyylikkäästi käännöksillä ja aurajarrutuskin sujui alusta lähtien. Taitoluisteluharrastus taisi auttaa tasapainon ja jarruttamisen suhteen. Seuraavana päivänä mentiin jo huipulle asti gondolilla, ja laskettiin punainen rinne alas. Vauhti ja varmuus kasvoivat joka päivä, ja itsekin sai laskea ihan kivaa vauhtia, eikä tarvinnut hinkuttaa vain alarinteissä. Loppuviikosta jo hypittiin ”hyndiä”, eli rinteisiin kasautuneita luonnonlumikasoja, ja laskettiin jopa väärinpäin. Oli hienoa seurata sitä oppimisen riemua ja palavaa intoa. ”Äiti kato!” kuului vähän väliä.

IMG_5276

Murtsikan hiihtäminen jäikin sitten vähemmälle, kun suurin osa ajasta kului rinteessä. Mies kyllä kerkesi kuluttaa latuja joka päivä, pisimmillään 50km kerralla. Hissiliput oli sen verran suolaisen hintaisia, että ei huvittanut jättää niitä käyttämättä. Alkuviikosta porukkaa oli todella vähän, eikä hisseihin tarvinnut jonottaa ollenkaan. Siinä varmaan syy kalliisiin lippuihinkin; moni suuntaa mieluummin naapuritunturiin Leville. Itse tykkään rauhallisesta Ylläksestä enemmän, Levillä tuli vietettyä joulua muutama vuosi sitten. Viimeisenä päivänä kävin vielä rykäisemässä kunnon luistelulenkin, kun hissilippu ei ollut enää voimassa. Tunsi tehneensä – ja ettei ole tullut tehtyä pahemmin viime kuukausina flunssien ja kiireen vuoksi.

IMG_5271
Vika lasku ja oma gondoli

Säät oli upeat. Viitisen astetta pakkasta ja aurinkoa pilvettömältä taivaalta. Vasta viimeisenä päivänä oli pivistä. Yhtenä päivänä oli jäätävä tuuli, mutta siitäkin selvisi piiloutumalla kaulureihin ja huppuihin. Kuulemma kevään hienoin viikko, sanoivat paikalliset.

IMG_5284

Joku pala sydämestä taisi pohjoiseen jäädä. Kotiintulo ja kevät eivät tuntuneet niin hyvältä kuin yleensä, vaikka kevät on lempivuodenaikani yhdessä syksyn kanssa. Mieli haikailee vieläkin tuntureiden rauhoittavaan maisemaan. Mietittiin jopa miehen kanssa puolileikillään, että mitä töitä siellä voisi tehdä, jos ottaisi ja muuttaisi Lappiin. Voisi laskea, vaeltaa, hiihtää, pyöräillä, juosta… upeissa maisemissa, joka päivä. Todellisuus on varmasti ajatusta karumpi, mutta jos olisi mahdollisuus lähteä vuodeksi-pariksi, niin lähtisin ehdottomasti.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s