Rasittuneet ranteet ja revähdys – syksyä odotellessa

Hupsista. Huomenna on jo elokuu, enkä ole saanut yhtään postausta koko kesänä aikaiseksi. Syitä on monia, vaikken selittelyistä tykkääkään.

Vaihdoin kevät-kesällä työpaikkaa, ja hakuprosessi ja uuden työn opettelu veivät luonnollisesti energiaa, mutta myös toivat sitä. Nyt saan työskennellä ulkoilmahenkisten asioiden parissa,mikä on tosi kiva juttu, vaikka työpäivät kuluvatkin pääasiallisesti toimistolla. Liikkuminen on ollut lähinnä satunnaista juoksua ja kävelyä, ja luistelua loppukeväästä.

Kukkatanko
Juhannussalko, eikun siis -tanko

Se, miksi pyöräily on paria kertaa lukuunottamatta jäissä, onkin toinen juttu. Ensin oikea ranne alkoi kipeytyä toukokuun lopussa, ja sitten toinenkin. Sometuksella, tietokoneen näppäilyllä ja pyöräilyllä lienee osansa, ja juhannuksen tienoilla kuljeskelin rannetuet molemmissa ranteissa.

Kasituki

Työergonomia saatiin kuntoon, ja parin viikon lomailu ja samalla tauko tietokoneen näppäilystä auttoi, ja ranteet ovat jo paremmat. Yllättävän rajoittavaa tuo rannekipu on, välillä tuntuu ettei voi tehdä mitään ilman ilkeitä vihlauksia ja särkyä. Siivota, tarttua esineisiin, ajaa pyörällä. Ihan perusjuttuja siis.

Osittain rannekivun, osittain kotona asuvan ultrajuoksufanaatikon ansiosta keksin, että pitää nyt sitten alkaa juoksemaan enemmän, kun pyöräilläkään ei voi eikä uintikaan (märkäpuvun repimisestä puhumattakaan) tuntunu hyvältä alkukesästä. Jonkun verran ehdin käydä metsässä hölköttelemässä ja pistää jo kalenteriin muutamat pienet polkujuoksutapahtumatkin, kun sattui epäonninen tapaturma polttareissa viime lauantaina.

Polku_marka

Kuulostaa pahemmalta mitä onkaan, alkoholilla ei nimittäin ollut asian kanssa tekemistä! Olin Wipe out -nimisessä helventinkoneessa Rush-trampoliinikeskuksessa, missä jalka jäi kiinni pyörivään puomiin ja repäisi jostain pakaran uumenista oikein kunnolla. Tein itse diagnoosin (kivun perusteella), että joku lonkkaluuhun kiinnittyvistä pienistä lihaksista on revähtänyt kunnolla. Kipu tuntuu erityisesti istuinluun ympärillä, ja säteilee välillä alas reiteen.

Näin viikko jälkikäteen takalisto tuntuu jo paremmalta, mutta varmaan vie useamman viikon ennen kuin pystyn taas kunnolla juoksemaan ja menemään kyykkyyn. Jalan eteenpäin vieminen suorana sattuu, samoin muutamat muut liikkeet. Vamma sattui samalle alueelle pakara-takareisialueella, missä on ennestään jotain vanhaa rasitusvammaa, eli pitää nyt seurata lähteekö paranemaan vai pitääkö käydä vielä näyttämässä alaraajaortopedille.

Kävellä onneksi pystyn, eikä aina niin tylsät kävelylenkit tunnu niin puuduttavilta, kun voi samalla esimerkiksi hautoa munia. Kyllä, luit oikein. Minäkin olen siis Pokémon GO -koukussa. Joku sisäinen keräilijä minussa nauttii, kun saan napsia Pokémoneja ja kehittää niitä. Battlet ei sen sijaan innosta – ainakaan vielä.

Pokemon

Pokémon GO on kiinnostava peli muutenkin. Veikkaanpa, että se on lisännyt monen ihmisen hyötyliikuntaa ja saanut liikkumattomatkin nostamaan ahterinsa sohvalta. Ja sosiaalinen puolikin löytyy, mistä en kyllä juuri itse ole päässyt osalliseksi. Jotain yhteenkuuluvuutta tunnen kuitenkin puhelin kädessä haahuilevien ihmisten kanssa tavatessani heitä mitä ihmeellisimmissä paikoissa.

Tänään kävellessäni havahduin siihen, että luonto alkaa näyttää syksyiseltä. Tai ainakin loppukesäiseltä. Ja sehän sopii. En malta odottaa kirpeitä syyspäiviä ja taianomaista syysvaloa, syysmyrskyissäkin on tunnelmaa. Heti kun pakara on kunnossa, suuntaan kohti syksyistä metsää ottamaan kaiken irti lempivuodenajastani.

Pihlaja

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s